Kesälukemista luovalle mielelle

Kesälukemista luovalle mielelle

Kesä alkaa olla jo lopuillaan kun tuntuu että se ei ole vielä kunnolla ehtinyt alkaakaan. Tein kesän varalle bucket listin, kuten olen tehnyt jo muutamana aikaisempanakin kesänä. Listalla minulla on mm. uimista, surffausta ja varaston siivousta. Lapset kommentoivat, että varaston siivous ei kuulu listalle. Sen pitäisi olla jossain muussa, ihan tavallisessa tehtävälistassa. No joo, aika tylsä juttuhan se on. Se on silti yksi niistä harvoista jotka olen jo tehnyt.

Joka kesä listallani on ollut kirjan lukeminen. Kuulostaa helpolta asialta. Sellaiselta, jonka voi tehdä lähes milloin vain ja missä vain. Minulla tämä on silti jäänyt vesiaktiviteettien ja muiden merentuoksuisten kesätekemisten jalkoihin.

Lukuprojekti ratkesi jotenkin yllättäen ja huomaamatta etsiessäni ideoita ja tartuntapintaa työpöydällä olevaan suunnitteluprojektiin. Huomaamattani olin lukenut kokonaisen kirjan ja vielä useampaan kertaan. Luin sen ensin lopusta alkuun, sitten vähän sieltä sun täältä ja lopuksi vielä alusta loppuun.

Kirja on Tove Janssonin Katse horisontin yli. Se koostuu valikoiduista sitaateista eri teoksista. Teemoina niissä ovat luonto ja ihminen luonnon keskellä. Teksti on helppolukuista ja sitä voi tosiaan lukea vaikka lopusta alkuun.

Lainaan joskus kirjoja suunnittelutyön tueksi ja tämä kirja on yksi niistä.

Luovaa työtä tehdessä ajatuksia ja ideoita tulee vastaan mitä ihmeellisimmistä paikoista.

Hyväksi tavaksi oman ajatusmaailman tuulettamiselle, olen kokenut muiden ajatuksiin ja tulkintoihin tutustumisen.

Nämä helppolukuiset ja samaistuttavat sitaatit auttavat jollain merkillisellä tavalla asioiden yhdistämisessä, näkyvän sitomisessa näkymättömään ja vielä sen kaiken viestinnässä eteenpäin.

Alla lainaus kirjasta.

Seuraavana lukujonossa minulla on Yval Noah Harari: Sapiens –ihmisen lyhyt historia ja Tuula Karjalainen: Outi Heiskanen –taitelija kuin shamaani. Ne olen varannut loppukesän lukemisiksi, luettavaksi silloin kun ilmat ovat liian kylmiä uimarannalle mutta aurinko lämmittää vielä suojaisaa takapihaani.

Nämä kirjat nivoutuvat kaikki omalla tavallaan luovan työn tekemiseen, ajatusten ja ideoiden hakemiseen ja ihmismielen ymmärtämiseen.

Näiden parissa suuntaan kirjaston kautta riippukeinuun.

Blogi

Raision Kaupunki/ Liikunta- ja nuorisotoimi uudet tilat

Raision Kaupunki/ Liikunta- ja nuorisotoimi

Uudet tilat toivat työrauhaa ja yhteisöllisyyttä Raision kaupungin liikunta- ja nuorisotoimen muutto konkretisoitui, kun entiset sosiaalityön tilat vapautuivat kaupungintalolta. Sijainti oli luonteva. Kaupungintalon yhteydessä oli

Lue lisää ›